[VOT] Vadja keele sõnaraamat

tšellä Kett. K R-Reg. L P M Kõ Lu I (Al.) tšeĺĺä (L I ) -a Lu-Must. (K-Ahl.) kellä Ku Челле Tum., g tšellää K M
1. (kiriku-, aisa-, lehma- jm.) kell; kelluke | vn колокол; бубенец; колокольчик
M tšälü, tšäü tšerikkoo, tšellä jo lüvväᴢ käli, mine kirikusse, juba lüüakse kella
I tšellä lüüʙ, tšellä elizeʙ (kiriku)kell lööb, heliseb
M elästütän tšellää ~ tšellää eläütän helistan kella
nõõvad kuulumaa tšelläd (Al. 69) kellad hakkavad kostma (= kellahelin hakkab kostma)
M kõikil opõzil õltii tšelläᴅ kaglaᴢ, lintiᴅ lookkaᴢ kõigil (pulma)hobustel olid kellad kaelas, lindid looga küljes
Kõ lehmäl kaglaz on tšellä vai pälppä lehmal on kaelas kell või krapp
Lu suu niku tšerikoo tšellä (sellel on) suu nagu kirikukell (= see inimene lobiseb palju)
M kuulub jo tšellää ääli juba on kuulda kellahelinat
M nät ku tšellää kuuluma üv̆vii elizeʙ vaat, kuidas kellahelin on hästi kuulda
R tšellä polvillin (Reg. 9) (vadja naise rahvarõivaste juurde kuuluv pärlite ja) kellukestega (kaunistatud sinisest kalevist) põll
2. kellukas (rohttaim) | vn колокольчик (растение)
K aina tšellaza kajasi, maranaza matkaeli (Ahl. 101) rl (pulmalaulus kiidetakse mõrsja töökust:) (laul) aina kellukatest kostus, maranaid käis korjamas
M sinin tšellä sinine kellukas.
Vt. ka porotšellä, pulmatšelläᴅ, tšerikkotšellä, tšivitšellä, venttsatšellä
Vt. ka tšello