Eesti-soome sõnaraamat

sina1 ‹pron› ‹ainsuse 2. isik, rõhulises asendis›, ‹s›
1 ‹pron› sõna, millega kõneleja osutab kuulajale, sellele, kellega räägitakse (kes sageli on kõneleja hea tuttav)
Võrdle teie
sinä

▪ Kuhu sina siis nüüd lähed? Minnekäs sinä nyt olet menossa?

▪ olen sinuga nõus olen samaa mieltä kanssasi

■ (isikustades)
(elollistettaessa)
sinä

▪ Elu, armastan sind! Rakastan sinua, elämä!

■ märgib määratlemata isikut või mõnikord kõnelejat ennast
(passiivin tapaisessa käytössä)
sinä

▪ elu jooksul enamasti ei mõelda sellele, mida võidakse sinust kirjutada nekroloogis elämässä ei yleensä mietitä, mitä meistä voidaan sanoa muistokirjoituksessa

▪ telefon ei helise, keegi ei vaja sind – päris ootamatu tunne puhelin ei soi, kukaan ei tarvitse sinua – aika odottamaton tunne

■ ‹omastavas› (kirja lõpus saatja nime ees poolehoidu, lähedust rõhutavana)
kirjeen lopussa lähettäjän nimen edessä läheisyyttä korostamassa
–

▪ sinu Maret lämpimin terveisin Maret / rakkain terveisin Maret

■ sina'p, sinap (rõhutavalt, kinnitavalt:) just sina
(painottaen, vahvistaen:) juuri sinä
sinäpä, sinähän

▪ sinap see oledki, kes Eritread Iisraeli selja tagant otsis sinäpä se oletkin, joka etsi Eritreaa Israelin selän takaa

2 ‹s› asesõna „sina“ (sinatamisega seoses)
Võrdle teie
sinutteluun liittyvissä ilmauksissa
–

▪ arvan, et võime teineteisele sina öelda mielestäni voimme sinutella toisiamme

▪ mõne inimesega on raske sina peale üle minna joitakin ihmisiä on vaikea alkaa sinutella